Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin, Paijulan talkootyösopimuksen jälkipyykki Nousiaisten kunnan ja Paijula pysyy ja paranee ry välillä lähti liikkeelle varsin verkkaisesti. Asian käsittely Nousiaisten kunnassa ei edennyt aivan parasta mahdollista tahtia, vaan päätös asiasta saatiin aikaiseksi noin yhdeksässä kuukaudessa.
Yhdistys lähetti kuntaan oikausvaatimuksen päätöksen sisällöstä ja kunnanhallituksen on käsiteltävä oikaisuvaatimus viivytyksettä. Kunnanhallituksen kokouksen 12.10.2020 esityslistassa todettiin, että kunnan lakiavustajan mukaan tehty sopimus ei edelleenkään sido kuntaa ja ehdotuksena oli että oikaisuvaatimus hylätään.
Kokouksen lopputuloksena kunnahallitus kuitenkin päätti äänin 6-2 hyväksyä oikaisuvaatimuksen ja maksaa aiemmin esitetyn laskun. Tämä oli varsin odottamaton lopputulos, sillä aiemmin hallitus oli pitänyt sopimusta kuntaa sitomattomana ja sen vuoksi hylännyt maksuvaatimuksen.
Kunta lopulta maksoi 2.12.2020 laskun, joka lähetettiin kuntaan 9.12.2019. Vuoden viivästys maksussa tarkoittaa myös, että alkuperäisen laskun päälle ehtii kertymään jonkin verran korkoja. Niitä tosin kunta ei tällä päivällä maksanut.
Yhdistys oli jättänyt asian käräjäoikeuteen riidattomana maksamattomana laskuna. Ennen käräjäoikeuden päätöstä kunta ehti kuitenkin maksaa myös viivästyskulut yhdistykselle. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vai onko? Kunnalle tästä varmasti aiheutui melkoinen summa ylimääräistä maksettavaa niin korkokulujen kuin heidän käyttämiensä lakimiespalveluiden käytöstä. Voisi melkein kysyä, että kannattiko?
Vanhempainyhdistys oli alusta asti melko varma, että kyseessä on yksityisoikeudellinen sopimus kunnan ja yhdistyksen välillä. Lain silmissä kunta oli siis maksuvelvollinen, yksittäisten kunnan päättäjien vastustuksesta huolimatta.
Vanhempainyhdistys teki 8.3.2016 kuntalaisaloitteen Paijulan koulun peruskorjauksen käynnistämisestä. Aloite keräsi viikossa 192 nimeä, mikä riitti siihen, että aloite oli käsiteltävä valtuustossa. Valtuuston määrärahapäätöksen turvin koulun remontti alkoi vuoden 2017 loppupuolella ja lopulta myös julkisivun kunnostusurakka saatiin käyntiin.
Koulun tyhjennys ja siivous
Talven 2017-2018 aikana vanhempainyhdistys aluksi tyhjensi ja siivosi koulun kaikesta irtaimistosta. Koska kuntotutkimusten perusteella siinä vaiheessa uskottiin koulussa olevan paha homeongelma, vain kovapintaiset esineet kuten pulpetit ja soittimet säästettiin. Ohjeena oli myös, että ennen vuotta 1920 painettu materiaali museoitaisiin. Jätettä kertyi koulusta monta lavallista.
Siivousurakan jälkeen vuorossa oli saneerauspurkaminen. Tämä tarkoitti, että kaikki pinnat otettiin auki hirsiseinään asti. Yhdessä nurkassa sadevesi oli vaurioittanut hirsiä, ja tästä kohtaa seinää jouduttiin vaihtamaan muutama hirsi. Muuta kosteusvaurioihin viittaavaa ei löytynyt, toisin kuin kuntotutkimusdokumentit olivat antaneet ymmärtää.
Siivous- ja purkuoperaation lisäksi vanhempainyhdistys tarjoutui tekemään julkisivuremontin kouluun. Maaliskuussa 2018 yhdistys pääsi vihdoin aloittamaan julkisivun kunnostusta. Vuonna 1912 valmistuneen koulun ulkopaneelit olivat vielä hyvässä kunnossa, eikä niitä katsottu aiheelliseksi vaihtaa. Vanha maalikerros piti poistaa, koska se ei tyypiltään ollut soveltuvaa päälle maalattavaksi. Maalinpoistoon tarvittiin lämmittimiä, kaapimia ja paljon työtunteja. Aluksi ei oikeastaan edes ymmärretty, kuinka työläs urakka oli odottamassa.
Työlästä ja aikaaviepää kaavintaa
Jokainen neliösenttimetri oli käytävä läpi ja kaavittava puhtaaksi puupinnalle asti, jotta se olisi maalauskelpoinen. Rakennuksessa riitti myös varsin runsaasti koristeellisia yksityiskohtia, jolloin puhdasta pintaa syntyi välillä tuskastuttavan hitaasti.
Myös huonossa kunnossa olevia puuosia korjattiin tarpeen mukaan, alla esimerkki lahovikaisesta ikkunanpokasta, joka korjattiin tarpeellisilta osiltaan.
Koulun arkistoista löytyi vanhoja rakennuspiirustuksia, joiden mukaisia puuttuvia koristeita tehtiin uudestaan katon harjojen päätyihin.
Ensimmäinen etappi saavutettu
Lopulta 12.6.2018 saavutettiin urakan ensimmäinen etappi ja maalinpoisto saatiin valmiiksi. Silloin oli helppo hymyillä, sillä 10.3.2018 aloitettu loputtomalta tuntunut kaapiminen, joka oli ehdottomasti työläin vaihe julkisivun kunnostuksesta, oli nyt takana 48 talkootyökerran jälkeen.
Tämän jälkeen vietettiin pieni juhannustauko jonka jälkeen urakka jatkui julkisivun maalauksella. Pinta maalattiin kahteen kertaan.
Kun lopulta maalausurakkakin valmistui, oli vanhempainyhdistys kirjannut yhteensä 999,5 tuntia talkootyötä. Julkisivun kunnostusurakka oli melkoinen ponnistus, mutta yhdessä tekemällä on mahdollista saada aikaan isoja asioita. Kaiken lisäksi talkooillat olivat enimmäkseen erittäin mukavia.
Rakennustelineillä ilta toisensa perään jutustellen oppi myös tuntemaan ihmisiä.
Ja emmehän olleet vain korjaamassa rakennusta, vaan teimme yhdessä kuntamme lapsille koulua tulevaisuuden koulutaipaleelle.
Myös paikalliset yritykset antoivat korvaamattoman panoksensa koulun remontissa.
Ensimmäinen koulupäivä 13.8.2018 oli täynnä riemua ja ylpeyttä. Uusi upea Paijulan koulu oli taas elämänsä kunnossa palvelemassa taas tulevat vuosikymmenet kouluna kunnan lapsille.
Pitkästä aikaa Nousiaisten kunta sai laajalti positiivista julkisuutta, kun Paijulan remontti noteerattiin useissa erilaisissa julkaisuissa. Muutamina esimerkkeinä uutisoinnista : safa-arkkitehdit, Turun Seutusanomat, Turun Sanomat
Sopimus Paijulan koulun julkisivuremontista allekirjoitettiin 23.2.2018 Nousiaisten kunnan silloisen teknisen johtajan kanssa. Sopimus listaa varsin selkeästi talkootyön tavoitteet, ehdot ja myös työlle lankeavan hinnan, mikäli koulu lopetetaan ennen sopimuksessa kerrottua ajankohtaa tai Paijulan oppilaat siirretään muualle.
Asian pitkä käsittely
Kun valtuuston päätös §80 / 9.12.2019 koulun lakkauttamisesta tuli lainvoimaiseksi, vanhempainyhdistys toimitti laskun tehdystä talkootyöstä kuntaan. Tästä alkoikin varsinainen hulabaloo ja asian pallottelu eestaas kunnanhallituksen pöydällä. Sopimus tulikin yllätyksenä uudelle kunnanjohtajalle ja muille asianosaisille. Sen käsittely oli melkoinen näytelmä, sillä välillä sopimusta oltiin maksamassa, välillä taas kieltämässä – ja jopa nostamassa rikossyytteitä – ja jälleen miettimässä ja kyselemässä lakiapua siitä, pitäisikö sopimuksessa perusteella tehty lasku kuitenkin maksaa.
16.12.2019 ehdotus: Merkitään lasku tiedoksi ja aloitetaan jatkoselvitykset.
10.2.2020 ehdotus: Lasku hyväksytään ja maksetaan. Asia palautetaan käsittelyyn.
9.3.2020 muutettu ehdotus: Sopimus kiistetään ja laskua ei makseta. Asia palautetaan käsittelyyn.
18.5.2020 ehdotus: Sopimuksen sitovuus kiistetään. Palautetaan käsittelyyn kunnes asiasta saadaan lakiasiantuntijan lausunto.
15.6.2020 ehdotus: Käynnistetään sovintoneuvottelut yhdistyksen kanssa ja perustetaan
10.9.2020 ehdotus: hylätään yhdistyksen asiamiehen toimittama tarjous ja kielletään sopimuksen sitovuus. Lisäksi yhdistykselle tarjotaan 15€/h korvausta sopimukseen kirjoitetun 25€ tuntihinnan sijasta.
Talkootyösopimus on siis ollut kirjoitushetkellä kunnanhallituksen käsittelyssä kuusi eri kertaa ja kunnanhallitus muodosti jopa sovittelytyöryhmän §178 / 15.6.2020 asian edistämiseksi. Kunnan suunnalta ei kuitenkaan oltu yhteydessä yhdistyksen suuntaan, vaan vanhempainyhdistys oli yhteydessä kunnanjohtajaan 28.7.2020 jolloin saatiin sovittua, että neuvottelutapaaminen järjestetään 24.8.2020. Tapaamisen jälkeen kunnanhallitus sai vihdoin päätettyä §228 / 10.9.2020, että tehty sopimus Paijulan koulun julkisivuremontista ei sido kuntaa eikä se täten aio maksaa yhdistykselle talkootyöstä.
Näkemyseroja
Sopimuksen sisältö aiheutti valtavan haloon kuntapäättäjien keskuudessa mm. siitä, että sopimuksessa oltaisiin luvattu säilyttää Paijulan koulu lukuvuoden 2026 loppuun saakka. Syytteiden mukaan näin olisi ylitetty sopimuksen tekijän päätäntävalta, koska kouluverkosta päättää valtuusto. Kuten yltä on luettavissa, koulun säilyminen tuohon ajankohtaan saakka oli ainoastaan määrittämässä sitä, maksaako kunta korvausta vanhempainyhdistykselle vai ei.
Lisäksi yhdistystä on syytetty taloudellisen hyödyn tavoittelusta sopimuksen avulla ja mm. arveltu yhdistyksen maksavan palkkaa talkoolaisille. Talkoisiin osallistuneille työpanoksesta ei ole maksettu eikä tulla maksamaan palkkaa.
Kunnan näkemyksen mukaan teknisellä johtajalle ei olisi ollut valtuuksia allekirjoittaa sopimusta eikä hän ole vienyt asiaa lautakuntakäsittelyyn. Korjaushankkeelle oli kuitenkin valtuustossa myönnetty korjausmääräraha, eikä kunnassa aikaisemmin ole ollut tapana tehdä erillisiä viranhaltijapäätöksiä hankkeen sisäisistä yksittäisistä hankinnoista.
Maksetaanko meitä hiljaisiksi?
Samassa 10.9.2020 pidetyssä kokouksessa päätettiin, että kunta tarjoaa yhdistykselle alennettun korvauksen työstä, kunhan yhdistys ei vie asiaa käräjäoikeuteen. Kaiken kaikkiaan asiaa pyöriteltiin kokouksesta toiseen joulukuusta 2019 syyskuuhun 2020 ja näin käsittelyä viivyteltiin tarpeettomasti ennen kuin siihen lopulta saatiin päätös.
Vanhempainyhdistys on hakenut asiaan lakiapua ja on tämän perusteella katsoo, että sopimus sitoo kuntaa. Sopimusta on lähdetty soveltamaan jo vuonna 2018 ja molemmat osapuolet ovat noudattaneet sen ehtoja tähän asti. Yhdistys on toteuttanut sovitun julkisivun korjaustyön ja kunnan nimeämä valvoja on kunnan edustajana hyväksynyt työn laadun.
Jatkotoimenpiteet
Kunnan kieltävän päätöksen jälkeen vanhempainyhdistys linjasi omassa kokouksessaan, että kunnan ehdotus hylätään ja asiasta tehdään kuntaan oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksesta selviää seikkaperäisesti perustelut siihen, miksi yhdistys katsoo kunnan olevan maksuvelvollinen. Mikäli kunta edelleen kiistää maksuvelvollisuutensa, korvausta tullaan hakemaan oikeusteitse.