Pintakäsittelyä ja verhoiluyrityksiä, niistä se on tuoli tehty. Pieni välihionta ja viimeinen kerros pintaa niin paketin pitäisi olla valmis. Muutama kuva tästä matkan varrelta kuitenkn
Monthly Archives: March 2012
Tuolin valmistusta, päivä 6
Armoton viilailu tuolin ulkoasun kanssa jatkuu ja pikkuhiljaa valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Sekä selkä- että käsinojat alkavat löytää muotonsa. Myös istuin näyttää suurin piirtein istuttavalta. Tosin en ole täysin vakuuttunut onko tuo nyt juuri sitä mitä alun perin ajattelin, mutta jotain kuitenkin.
Viikonlopulla kävin hakemassa istuimeen vähän vanua ja pala mustaa nahkaa. Tarkoituksena olisi verhoilla tuo istuinlevy, vaikka vähän sääli onkin piilottaa nättiä saarnilevyä. Mutta täytyypä tuota kokeilla ainakin.
Tuolin rakennusta, päivä 5
Seuraavana vuorossa olikin kevyttä muotoilua mm. vannesahalla. Mielessäni ei vielä ei ollut selkeää kuvaa lopullisista muodoista, joten tyydyin leikkaamaan paloja varsin verkkaiseen tahtiin ja pyörittelin samalla mielessäni tulevaa ulkonäköä. Samalla päätin myös tilata kokeeksi pari Microplane-raspia jotka ainakin netissä näyttivät ihan päteviltä työkaluilta materiaalin poistoon.
Lisäksi sain liimattua istuinlevyn kasaan ja työstin sarjoihin upotukset istuinta varten. Myös jalkojen nurkat saivat osansa pyöristysterästä ja muuttuivat vähemmän kantikkaiksi. Kuva taas kertonee missä mennään.
Tuolin rakennusta, päivä 4
Neljäs päivä olikin sitten varattu käsi- ja selkänoja-aihioiden liitosten tekoon.
Edellisenä päivänä sain soviteltua rungon osat kiinni toisiinsa ja paketti oli vailla viimeisiä osiaan. Continue reading
Tuolin rakennusta, päivä 3
Kolmantena päivänä olikin sitten vuorossa sarjojen jyrsintä. Oma hauskuuntensa hommassa on, että jokseenkin jokainen nurkka on kallistettu eri tavoin joten asetteen tekoa piisasi. Tapituksen päälle vuorossa oli vielä pientä käsityötä sarjojen tappien nakkauksessa.
Viimeisessä kuvassa näkyy jo vähän tuota tuolin sivuprofiiliakin, jalat tosin ovat yläpäistään katkaisematta mittoihin mutta jotain idea tuosta jo alkaa saamaan.
Tuolin rakennusta, päivä 2
Seuraavana päivänä vuorossa oli jalkojen jyrsintä ja talttaporaus tapitusta varten. Tästä ei oikeastaan mitään sen kummempaa sanottavaa olekaan, kuvat ehkä taas kertovat mitä on tapahtunut.
Tuolin rakennusta, päivä 1
Koulussa saatiin tehtäväksi ideoida, suunnitella ja valmistaa tuoli. Vaatimuksena oli että a) se on istuttava ja b) valmistettu massiivipuusta käyttäen perinteisiä puusepänliitoksia ja muotojyrsintää.
Suunnittelu on ollut käynnissä pitkin kevättä ja olen jokseenkin ihastunut Tanskalaisten muotoilijoiden hyvin keveisiin ja sulavalinjaisiin tuoleihin. Tästä kaivosta minäkin sitten ideani ammensin.
Valmistamisen koittaessa homma alkoi luonnollisesti materiaalin valinnasta (saarni) ja vielä sopivan lankun/lankkujen etsimisestä. Ensimmäinen päivä kuluikin mittaillessa ja hahmotellessa osia lankkujen päälle. Sopivan kandidaatin löydyttyä katkoin ja paloittelin aihiot lähelle lopullisempaa muotoa.
Ohessa vielä muutama kuva prosessin etenemisestä