Uusi Paijulan koulu aloittaa toimintansa

Uusi Paijulan koulu avasi ovensa ja koulunkäynti alkoi aurinkoisilla mielillä elokuussa 2018. Uudessa, aivan upeassa koulussa oli modernit tilat, virikkeellinen pihapiiri luonnon läheisuudessä. On vaikeaa keksiä idyllisempää paikkaa pienille lapsille koulutaipaleensa alkuvuosiksi.

Ensimmäiset pilvet ilmestyivät melko pian koulun taivaalle. Kun koulua oli käyty noin kaksi viikkoa, kunnassa alettiin miettiä vaihtoehtoa, että juuri remontoitu Paijulan koulu muutettasiinkin päiväkodiksi. Kunnanhallitus käsittelikin kokouksessaan §203 / 27.8.2018 ehdotusta muutoksesta, mutta hallitus kuitenkin päätti äänin 6-3 että Paijula pysyy koulukäytössä.

Kodin ja koulun päivä uudessa Paijulassa

Kodin ja koulun päivää viettettiin erityisen juhlallisissa tunnelmissa lauantaina 22.9.2018.

Esikoululaisten askarteluja kodin ja koulun päivänä

Paikalla oli valtava määrä vieraita tutustumassa uuteen kouluun ja koulu oli saanut tervehdyksen myös tasavallan presidentin puolisolta, Jenni Haukiolta.

Tervehdys tasavallan presidentin puolisolta, Jenni Haukiolta

Päiväkodin lapset väistöön Paijulaan

Kesällä 2019 sivistyslautakunta päätti §61 / 11.06.2019 sijoittaa kunnan sisäilmaongelmien vuoksi suljetun keskustapäiväkodin lapset väistöön Paijulan koulun liikuntahallissa sijaitsevaan luokkatilaan.

Yhteiselo päiväkodin lapsien kanssa sujui mutkattomasti, mutta varjopuolena Paijulan koulussa ei ollut puukäsitöihin soveltuvia tiloja.

Sivistyslautakunta esittää

Kunnan sivistyslautakunta päätti §73 / 27.08.2019 käynnistää kunnassa kouluverkkoselvityksen ja nimittää selvityksen laatimiseksi työryhmän. Selvityksen lopputulos julkaistiin §105 / 12.11.2019 ja sivistyslautakunnan ehdotuksena oli, että Paijulan koulu lakkautetaan. Tähän mainittiin olevan sekä taloudellisia että toiminnallisia syitä. Koulun sulkemisen lapsivaikutuksien katsottiin olevan pienet koko kuntaa ajatellen.

Kunta käytti Paijulan koulun remontointiin noin 800t€ ja sen tasearvon kerrottiin olevan noin 840t€. Koulun lakkauttamisella esitettiin saatavan noin 300t€ vuosittaiset säästöt. Kunta järjesti 14.11.2019 keskustelutilaisuuden kouluverkkoselvityksestä.

Selvityksen tulos ja keskustelutilaisuus aiheuttivat kunnassa kovaa jälkipuintia mm. paikallisissa Facebook-ryhmissä. Myös korjaustöihin osallistunut Restart Oy ihmetteli Instagram-tilillään paikallisen lehden sivuilta löytynyttä uutista:

Valtuusto päättää

Lopulta Nousiaisten kunnanvaltuusto päätti §80 / 9.12.2019 äänin 14-13 lakkauttaa Paijulan koulun 31.5.2020 ja määritellä Paijulan oppilaiden uudeksi lähikouluksi Henrikin yhtenäiskoulun. Paijulan koulu suljettaisiin ja kiinteistö jäisi tyhjilleen. Samassa kokouksessa päätettiin, että sama Nummen koulun jatkokäyttöä pohtiva työryhmä §19 / 8.4.2019 vastaa myös Paijulan kiinteistön jatkokäytön selvittämisestä.

13.11.2019 Paikallislehti julkaisi kirjoittamani mielipidekirjoituksen ennen valtuuston kokousta.


Koulun sulkemisen jälkeen sivistyslautakunta päätti kokouksessaan §39 / 14.05.2020, että Paijulan koulu otetaan väistötilaksi Henrikin yhtänäiskoulun 1- 2.-luokkailaisille Nummen yksikön sisäilmaongelmien vuoksi.

Aiemmin vastineessaan syksyllä 2019 jätettyyn oikaisuvaatimukseen koskien esiopetuksen järjestämistä kunnassa ja huoliin Nummen sisäilmasta, lautakunta oli kokouksessaan §85 / 24.9.2019 ilmeisesti sitä mieltä, että sisäilma on nyt kunnossa.


Alkuun

Edeltävä peruskorjaus

Jälkipyykki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *